Kuluvalla viikolla on tapahtunut kaksi varsin hyväntuulista asiaa: ensinnäkin hallinto-oikeus päätti, että allekirjoittaneen koti voidaan purkaa. Naapurit olivat valittaneet asemakaavamuutoksesta. Itse keskityin lähinnä kolmeen asiaan: kehotin naapureita etsimään liito-oravia, mietin keinoja saada vanhat puuovet mukaani ja — mikä tärkeintä — kuinka monta vitsiä voin vääntää Turun kaupungin halusta heittää minut maakuntarajojen ulkopuolelle dynamiitin voimalla.

Toiseksi, kävin Helsingissä. Supercellin mielestä nämä sivut ovat ”erittäin vaikuttava projekti”. Ottaen huomioon miten vähän positiivista ja vilpitöntä palautetta juristit yleensä jaksavat toisilleen jakaa, olen otettu.

Sähköpostiin oli kolahtanut muutama kiinnostava tapaus, joita en ollut ehtinyt lukemaan:

– Helsingin hovissa käsiteltiin rakennusurakan viivästymistä.
– Korkein oikeus käsitteli velallisen epärehellisyyttä, velan vanhentumista ja sovintosopimuksen sanamuotoa.

Tähän artikkeliin olen valinnut velan vanhentumista koskevan tapauksen.

 

Tapauksen yhteenveto

Tässä Korkeimman oikeuden tapauksessa on ollut kysymys vanhasta tehdastoiminnasta, jonka aikana maahan on kaivettu jätettä. Monen mutkan kautta jäte löytyi, kaivettiin ulos maasta ja hävitettiin. Tapauksessa riidellään siitä kuka maksaa kiinteistön puhdistamisesta.

P.S! Tarkkaavaisimmat varmasti huomaavat, että ensimmäisellä tapauksella (oikeussalista 01) ja tällä tapauksella on yhteneväisyyksiä. Täysin sattumanvaraista — mutta silti seikka, joka huvittaa minua itseänikin.1Minulla on muutama kriteeri, joilla arvon tapauksia oikeussalista-osuuteen. Todellisuudessa eniten vaikuttaa varmasti tapauksen tuoreus (= pooli mistä valita on pieni) sekä se, missä määrin yhden pienen juridisen kysymyksen pystyy faktojen avulla irroittamaan ymmärrettävästi isosta kuvasta.